Hämeenlinnan hyvinvointikyselyn tarkoituksena on täydentää kansallisista lähteistä saatavia väestön hyvinvointia ja terveyttä kuvaavia tietoja. Työikäisten ja ikääntyneiden osalta tietoa on heikosti saatavilla maksuttomasti. Siksi kysely on kohdistettu näihin ikäryhmiin. Tietoja käytetään Hyvinvointiraporttiin 2025 taustatietona sekä yleisemmin asukkaiden hyvinvoinnin seurantaan.
Kysely on toteutettu viidesti. Vuoden 2020 kysely toteutettiin avoimella kyselylinkillä, jota jaettiin sähköisesti. Tuolloin vastaajajoukko oli hyvin vinoutunut, minkä vuoksi tulokset on poistettu tästä raportista. Uusimmassa kyselyssä aktiivisimpia vastaajia olivat keski-ikäiset. Nuorten aikuisten vastaajajoukko jäi hieman aiempaa kyselykertaa pienemmäksi.
Vuoden 2025 kysely toteutettiin 4300 asukkaan otoksella, jossa painotettiin alle 55-vuotiaita ja kaikissa ikäluokissa miehiä. Kysely oli sähköinen ja työikäisille pyyntö kyselyyn osallistumiseen toimitettiin Suomi.fi -viestinä ja yli 65-vuotiaille paperisena saatekirjeenä kyselylomakkeen kera. Vuonna 2021 kyselyyn vastasi 846 asukasta, vuonna 2022 1189 asukasta, vuonna 2023 1263 asukasta ja vuonna 2025 vastaajamäärä oli 1189 asukasta.
Vuoden 2025 kyselyssä vastaajajakauma on onnistunut kohtuullisesti sekä iän, sukupuolen että alueen mukaan. On kuitenkin huomattava, että nuorempien ikäryhmien osalta vastausprosentti on ollut huomattavasti pienempi, mikä ei näy kuvaajissa, mutta näkyy huonompana edustavuutena. Koko kyselyn vastausprosentti on 29,4.
Kyselyn tulokset on raportoitu aina vuoden 2025 osalta ikä-sukupuoli-luokittelun mukaan ja tämän lisäksi aluevertailuna (pitäjät-kantakaupunki). Vuosivertailussa on mukana vuodet 2021–2025. Kaikki tulokset on vakioitu iän, sukupuolen ja vastaajan alueen mukaan.
1 = vähemmän kuin 10 minuuttia/päivä,
2 = 10 - 29 minuuttia/päivä, 3 = 30 -
59 minuuttia/päivä, 4 = 1 - 2 tuntia/päivä,
5 = 2 - 3 tuntia/päivä, 6 = 3 tuntia
tai enemmän päivässä
1 = päivittäin, 2 = 4 - 6 kertaa
viikossa, 3 = 3 kertaa viikossa, 4 = 2
kertaa viikossa, 5 = kerran viikossa,
6 = 2 - 3 kertaa kuukaudessa, 7 =
muutaman kerran vuodessa tai harvemmin, 8 = en voi
vamman tai sairauden vuoksi harrastaa liikuntaa
1 = täysin eri mieltä, 2 =
jokseenkin eri mieltä, 3 = ei samaa eikä eri mieltä,
4 = jokseenkin samaa mieltä, 5 =
täysin samaa mieltä
1 = en, 2 = kyllä (tarkenna
seuraavassa kysymyksessä)
1 = en koskaan, 2 = noin kerran
kuukaudessa tai harvemmin, 3 = 2 - 4 kertaa
kuukaudessa, 4 = useammin kuin kerran viikossa
1 = en ole koskaan käyttänyt, 2 =
en nykyisin, 3 = satunnaisesti, 4 =
päivittäin
1 = erittäin hyvä, 2 = hyvä,
3 = keskitasoinen, 4 = huono,
5 = erittäin huono
1 = ei ollenkaan, 2 = joskus,
3 = lähes joka päivä
1 = täysin eri mieltä, 2 =
jokseenkin eri mieltä, 3 = ei samaa eikä eri mieltä,
4 = jokseenkin samaa mieltä, 5 =
täysin samaa mieltä
1 = en ole tällä hetkellä työelämässä,
2 = en ollenkaan, 3 = harvoin,
4 = silloin tällöin, 5 = usein,
6 = koko ajan
1 = haittaa terveyttäni ja toimintakykyäni,
2 = on sopiva, 3 = en halua vastata
1 = haittaa merkittävästi, 2 =
haittaa jonkin verran, 3 = ei vaikutusta,
4 = edistää jonkin verran, 5 = edistää
merkittävästi
1 = ei lainkaan, 2 = joskus, mutta
unihäiriö ei ole merkittävä, 3 = lähes joka päivä,
mutta unihäiriö ei ole merkittävä, 4 = joskus, ja
unihäiriö on merkittävä, 5 = lähes joka päivä, ja
unihäiriö on merkittävä
1 = en pysty lainkaan, 2 = paljon
vaikeuksia, 3 = vähän vaikeuksia, 4 =
pystyn ilman vaikeuksia
0 = on kaatunut, 1 = ei ole
kaatunut
1 = täysin eri mieltä, 2 =
jokseenkin eri mieltä, 3 = ei samaa eikä eri mieltä,
4 = jokseenkin samaa mieltä, 5 =
täysin samaa mieltä
1 = kyllä, 2 = 1
1 = käytän itse, 2 = käytän toisen
avustamana taijoku muu käyttää puolestani, 3 = en käytä
1 = täysin eri mieltä, 2 = osittain
eri mieltä, 3 = ei samaa eikä eri mieltä,
4 = osittain samaa mieltä, 5 = täysin
samaa mieltä
1 = erittäin huono, 2 = huono,
3 = ei hyvä eikä huono, 4 = hyvä,
5 = erittäin hyvä
1 = En koskaan, 2 = Harvoin,
3 = Silloin tällöin, 4 = Usein,
5 = Koko ajan
1 = hyväksi, 2 = kohtalaiseksi,
3 = huonoksi
0 = en, 1 = kyllä
1 = täysin eri mieltä, 2 =
jokseenkin eri mieltä, 3 = ei samaa eikä eri mieltä,
4 = jokseenkin samaa mieltä, 5 =
täysin samaa mieltä
1 = en koskaan, 2 = hyvin harvoin,
3 = joskus, 4 = melko usein,
5 = jatkuvasti
1 = täysin eri mieltä, 2 =
jokseenkin eri mieltä, 3 = ei samaa eikä eri mieltä,
4 = jokseenkin samaa mieltä, 5 =
täysin samaa mieltä
1 = täysin eri mieltä, 2 =
jokseenkin eri mieltä, 3 = ei samaa eikä eri mieltä,
4 = jokseenkin samaa mieltä, 5 =
täysin samaa mieltä
1 = täysin eri mieltä, 2 =
jokseenkin eri mieltä, 3 = ei samaa eikä eri mieltä,
4 = jokseenkin samaa mieltä, 5 =
täysin samaa mieltä
1 = täysin eri mieltä, 2 =
jokseenkin eri mieltä, 3 = ei samaa eikä eri mieltä,
4 = jokseenkin samaa mieltä, 5 =
täysin samaa mieltä
1 = en, 2 = kyllä,
3 = en muista
1 = kyllä, 2 = en
1 = en, 2 = kyllä, silloin tällöin, 3 = kyllä, aktiivisesti
1 = täysin eri mieltä, 2 =
jokseenkin eri mieltä, 3 = ei samaa eikä eri mieltä,
4 = jokseenkin samaa mieltä, 5 =
täysin samaa mieltä
Ei kenenkään taholta
Alakysymys | Tekijä | Sukupuoli | -24 | 25-34 | 35-44 | 45-54 | 55-64 | 65-74 | 75-84 | 85- |
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
Fyysistä väkivaltaa | Ei kukaan | Naiset | 94.1 | 96.6 | 97.6 | 93.4 | 97.4 | 99.5 | 97.7 | 100 |
Fyysistä väkivaltaa | Ei kukaan | Miehet | 84.8 | 100 | 93.2 | 93.2 | 98.2 | 98.2 | 96.9 | 94 |
Fyysistä väkivaltaa | Joku muu jokapäiväisessä yhteisössä | Naiset | 2.2 | 2.4 | 3.5 | 1.3 | ||||
Fyysistä väkivaltaa | Joku muu jokapäiväisessä yhteisössä | Miehet | 2.3 | 1.5 | ||||||
Fyysistä väkivaltaa | Muu perheenjäsenesi tai tuttavasi | Naiset | 5.9 | 0.6 | 2.3 | |||||
Fyysistä väkivaltaa | Muu perheenjäsenesi tai tuttavasi | Miehet | 5.1 | 1.4 | 0.6 | |||||
Fyysistä väkivaltaa | Nykyinen puolisosi tai seurustelukumppanisi | Naiset | 0.5 | |||||||
Fyysistä väkivaltaa | Nykyinen puolisosi tai seurustelukumppanisi | Miehet | 0.7 | 0.6 | ||||||
Fyysistä väkivaltaa | Tuntematon tai puolituttu | Naiset | 1.1 | 1.3 | 0.5 | |||||
Fyysistä väkivaltaa | Tuntematon tai puolituttu | Miehet | 15.2 | 0.5 | 2.3 | 3.1 | 1.3 | 1.1 | 1.5 | |
Henkistä väkivaltaa (esim. haukkuminen, uhkailu, nöyryyttäminen, määräileminen, alistaminen) | Ei kukaan | Naiset | 74.4 | 70.4 | 76.8 | 76.6 | 86.4 | 93.6 | 92.1 | 100 |
Henkistä väkivaltaa (esim. haukkuminen, uhkailu, nöyryyttäminen, määräileminen, alistaminen) | Ei kukaan | Miehet | 88.4 | 92.1 | 79.6 | 83.1 | 89.6 | 92.5 | 95.3 | 94 |
Henkistä väkivaltaa (esim. haukkuminen, uhkailu, nöyryyttäminen, määräileminen, alistaminen) | Joku muu jokapäiväisessä yhteisössä | Naiset | 0.5 | 7.1 | 10.2 | 10.4 | 8.4 | 0.9 | 0.7 | |
Henkistä väkivaltaa (esim. haukkuminen, uhkailu, nöyryyttäminen, määräileminen, alistaminen) | Joku muu jokapäiväisessä yhteisössä | Miehet | 0.7 | 11 | 5.3 | 3.8 | ||||
Henkistä väkivaltaa (esim. haukkuminen, uhkailu, nöyryyttäminen, määräileminen, alistaminen) | Muu perheenjäsenesi tai tuttavasi | Naiset | 13.3 | 3.4 | 10.2 | 5.5 | 2.6 | 1.6 | 1.6 | |
Henkistä väkivaltaa (esim. haukkuminen, uhkailu, nöyryyttäminen, määräileminen, alistaminen) | Muu perheenjäsenesi tai tuttavasi | Miehet | 0.5 | 1.6 | 3.1 | 0.6 | 6 | |||
Henkistä väkivaltaa (esim. haukkuminen, uhkailu, nöyryyttäminen, määräileminen, alistaminen) | Nykyinen puolisosi tai seurustelukumppanisi | Naiset | 0.5 | 3.4 | 1.7 | 3.5 | 2.6 | 0.5 | 5.6 | |
Henkistä väkivaltaa (esim. haukkuminen, uhkailu, nöyryyttäminen, määräileminen, alistaminen) | Nykyinen puolisosi tai seurustelukumppanisi | Miehet | 0.7 | 2.2 | 1.4 | 3.8 | 2.5 | 4.2 | 0.8 | |
Henkistä väkivaltaa (esim. haukkuminen, uhkailu, nöyryyttäminen, määräileminen, alistaminen) | Tuntematon tai puolituttu | Naiset | 12.3 | 15.8 | 4.2 | 7 | 3.2 | 3.9 | ||
Henkistä väkivaltaa (esim. haukkuminen, uhkailu, nöyryyttäminen, määräileminen, alistaminen) | Tuntematon tai puolituttu | Miehet | 10.1 | 5.3 | 7.9 | 6.2 | 3.5 | 3.3 | 2.4 | |
Itseeni kohdistuvaa syrjintää | Ei kukaan | Naiset | 88.3 | 90.7 | 94.7 | 90.5 | 94.8 | 97.5 | 99.3 | 100 |
Itseeni kohdistuvaa syrjintää | Ei kukaan | Miehet | 94.2 | 98.6 | 93.7 | 98.5 | 97.7 | 96.7 | 96.9 | 100 |
Itseeni kohdistuvaa syrjintää | Joku muu jokapäiväisessä yhteisössä | Naiset | 5.3 | 5.5 | 2.6 | 1.6 | 0.7 | |||
Itseeni kohdistuvaa syrjintää | Joku muu jokapäiväisessä yhteisössä | Miehet | 4.7 | |||||||
Itseeni kohdistuvaa syrjintää | Muu perheenjäsenesi tai tuttavasi | Naiset | 5.9 | 1.3 | ||||||
Itseeni kohdistuvaa syrjintää | Muu perheenjäsenesi tai tuttavasi | Miehet | 0.7 | |||||||
Itseeni kohdistuvaa syrjintää | Nykyinen puolisosi tai seurustelukumppanisi | Miehet | 0.6 | |||||||
Itseeni kohdistuvaa syrjintää | Tuntematon tai puolituttu | Naiset | 6.4 | 11.4 | 4 | 2.6 | 0.9 | |||
Itseeni kohdistuvaa syrjintää | Tuntematon tai puolituttu | Miehet | 5.1 | 1.4 | 1.6 | 1.5 | 1.7 | 3.3 | 1.5 | |
Kiusaamista päivittäisessä yhteisössäsi (esim. työpaikka- tai koulukiusaamista) | Ei kukaan | Naiset | 87.7 | 79.7 | 82.2 | 85.5 | 94.8 | 98.2 | 95.4 | 97.3 |
Kiusaamista päivittäisessä yhteisössäsi (esim. työpaikka- tai koulukiusaamista) | Ei kukaan | Miehet | 94.2 | 98.2 | 91.4 | 90.1 | 95.8 | 98.2 | 95.4 | 100 |
Kiusaamista päivittäisessä yhteisössäsi (esim. työpaikka- tai koulukiusaamista) | Joku muu jokapäiväisessä yhteisössä | Naiset | 9.9 | 14.2 | 11 | 3.3 | 0.5 | 2.3 | ||
Kiusaamista päivittäisessä yhteisössäsi (esim. työpaikka- tai koulukiusaamista) | Joku muu jokapäiväisessä yhteisössä | Miehet | 2.2 | 8.6 | 2.1 | 1.3 | ||||
Kiusaamista päivittäisessä yhteisössäsi (esim. työpaikka- tai koulukiusaamista) | Muu perheenjäsenesi tai tuttavasi | Naiset | 6.4 | 1.8 | 1.3 | 0.5 | 2.7 | |||
Kiusaamista päivittäisessä yhteisössäsi (esim. työpaikka- tai koulukiusaamista) | Muu perheenjäsenesi tai tuttavasi | Miehet | 5.1 | 3.1 | 1.8 | |||||
Kiusaamista päivittäisessä yhteisössäsi (esim. työpaikka- tai koulukiusaamista) | Nykyinen puolisosi tai seurustelukumppanisi | Miehet | 0.5 | |||||||
Kiusaamista päivittäisessä yhteisössäsi (esim. työpaikka- tai koulukiusaamista) | Tuntematon tai puolituttu | Naiset | 6.4 | 10.5 | 2.4 | 2 | 3.2 | 0.9 | ||
Kiusaamista päivittäisessä yhteisössäsi (esim. työpaikka- tai koulukiusaamista) | Tuntematon tai puolituttu | Miehet | 0.7 | 1.8 | 1.6 | 4.6 | 1.1 | 1.1 | 1.5 | |
Seksuaalista häirintää (sanoin tai koskettamalla) | Ei kukaan | Naiset | 73.9 | 81.9 | 88.7 | 93.6 | 96.8 | 99.1 | 98.4 | 100 |
Seksuaalista häirintää (sanoin tai koskettamalla) | Ei kukaan | Miehet | 90.6 | 97.8 | 100 | 96.3 | 98.3 | 100 | 96.9 | 100 |
Seksuaalista häirintää (sanoin tai koskettamalla) | Joku muu jokapäiväisessä yhteisössä | Naiset | 5.9 | 4.9 | 3.6 | 3.5 | 0.7 | |||
Seksuaalista häirintää (sanoin tai koskettamalla) | Muu perheenjäsenesi tai tuttavasi | Naiset | 1.6 | |||||||
Seksuaalista häirintää (sanoin tai koskettamalla) | Muu perheenjäsenesi tai tuttavasi | Miehet | 0.6 | |||||||
Seksuaalista häirintää (sanoin tai koskettamalla) | Nykyinen puolisosi tai seurustelukumppanisi | Miehet | 4.4 | 0.6 | ||||||
Seksuaalista häirintää (sanoin tai koskettamalla) | Tuntematon tai puolituttu | Naiset | 20.2 | 13.2 | 8.2 | 3 | 2.6 | 0.9 | ||
Seksuaalista häirintää (sanoin tai koskettamalla) | Tuntematon tai puolituttu | Miehet | 5.1 | 3.1 | 0.6 | 1.5 | ||||
Uhattu vahingoittaa fyysisesti (kasvokkain, puhelimitse tai internetissä) | Ei kukaan | Naiset | 93.6 | 88.6 | 94 | 94.5 | 95.5 | 97 | 100 | 100 |
Uhattu vahingoittaa fyysisesti (kasvokkain, puhelimitse tai internetissä) | Ei kukaan | Miehet | 79.7 | 89.9 | 93.7 | 97.9 | 96.4 | 96.7 | 98.5 | 100 |
Uhattu vahingoittaa fyysisesti (kasvokkain, puhelimitse tai internetissä) | Joku muu jokapäiväisessä yhteisössä | Naiset | 2.2 | 2.4 | 2 | 3.2 | 0.5 | |||
Uhattu vahingoittaa fyysisesti (kasvokkain, puhelimitse tai internetissä) | Joku muu jokapäiväisessä yhteisössä | Miehet | 0.7 | 2.1 | ||||||
Uhattu vahingoittaa fyysisesti (kasvokkain, puhelimitse tai internetissä) | Muu perheenjäsenesi tai tuttavasi | Naiset | 6.4 | 2.8 | 1.8 | 1.3 | 0.5 | |||
Uhattu vahingoittaa fyysisesti (kasvokkain, puhelimitse tai internetissä) | Muu perheenjäsenesi tai tuttavasi | Miehet | 5.8 | 2.2 | 1.6 | 0.6 | ||||
Uhattu vahingoittaa fyysisesti (kasvokkain, puhelimitse tai internetissä) | Nykyinen puolisosi tai seurustelukumppanisi | Miehet | 2.2 | |||||||
Uhattu vahingoittaa fyysisesti (kasvokkain, puhelimitse tai internetissä) | Tuntematon tai puolituttu | Naiset | 0.5 | 8.7 | 1.8 | 3.5 | 1.3 | 2.5 | ||
Uhattu vahingoittaa fyysisesti (kasvokkain, puhelimitse tai internetissä) | Tuntematon tai puolituttu | Miehet | 19.6 | 7.9 | 4 | 3.1 | 3.3 | 1.5 |